RAKENNUSKORTIT TASKUSSA KOHTI MAAHANMUUTTAJAPERHEIDEN ARKEA

Kortit ovat avain lapsen, nuoren ja koko perheen kohtaamiseen Miten kerron perheen äidille tunteista, kun meillä ei ole yhteistä kieltä?   Mitä eleeni ja ilmeeni kertovat minusta, ihmisenä ja perheohjaajana?  Miten tiedän sen, miltä toisesta, lapsesta, nuoresta tai aikuisesta, tuntuu?  Haluan piirtää kasvot, jossa silmät tuikkivat kuin tähdet?   Minulla on asia tai tunne sisälläni, mutta en […]

Positiivinen pedagogiikka kielten-/aineenopetuksessa

Tällä kertaa blogissani vierailee yläkoulun kieltenopettaja Tiina Primietta. Hän kertoo positiivisen psykologian ja pedagogiikan toteuttamisesta omassa opetuksessaan. Olen hyvä Tiina 🙂 Olen toiminut kolmisenkymmentä vuotta yläkoulun ranskan ja englannin opettajana ja jo usean vuoden ajan olen perehtynyt positiiviseen ja vahvuuspedagogiikkaan osallistumalla eripituisiin koulutuksiin teemaan liittyen mm. Elämäntaitojen ja laaja-alaisen hyvinvointiopetuksen opettajankoulutukseen ja nyt olen mukana […]

Rakennetaan nuori vahvaksi –kortit nepsyvalmentajan työvälineenä

Työssäni neuropsykiatrisena valmentajana saan tavata eri ikäisiä lapsia ja nuoria sekä heidän perheitään. Lasten haasteet liittyvät usein arjen rutiineihin kotona sekä koulumaailman asettamista odotuksista selviytymiseen. Nuorilla haasteet liittyvät oman elämän hallintaan; itsenäiseen omien asioiden hoitamiseen sekä opiskelu- ja työelämässä pärjäämiseen. Nämä lapset ja nuoret ovat omia erilaisia persooniaan, mutta heillä on myös yhteinen tekijä. Kokemus […]

Asiantuntijapuheenvuoro tekstiin “Negatiivinen palaute nujertaa nepsy-nuoren”

8. luokkalaisen huoltaja kirjoitti Vanhempainliiton blogissa 20.6.2019 otsikolla ”Negatiivinen palaute nujertaa nepsy-nuoren” tukea tarvitsevan nuorensa saamasta mittavasta negatiivisesta palautteesta Wilman kautta. Huoltaja hämmästelee miten tämä jatkuva moite vaikuttaa nuoreen ja kenen etua palvelee tukea tarvitsevan oppilaan kielteisten puolien jatkuva esiintuominen ja niiden korostaminen. En voi olla alan asiantuntijana kommentoimasta ja komppaamasta tätä tärkeää asiaa. Samasta asiasta on […]

Nuoren videotallenne Rakennetaan nuori vahvaksi -korttisarjan käytöstä

Tällä kertaa minulla on ilo saada nuoren ääni kuuluviin liittyen kirjaan Positiivinen pedagogiikka ja nuoren hyvinvointi sekä siitä visualisoituun ja jo suosittuun korttisarjaan Rakennetaan nuori vahvaksi. Meidän aikuisten on tärkeätä saada nuorten kokemuksia ja palautteita heihin kohdistuvien toimenpiteiden, harjoitteiden ym. käytöstä. Jo kirjamme tekovaiheessa pilotoimme harjoitteita yläkouluikäisillä nuorilla. Nyt korttisarjan ollessa jo paljolti käytössä saadaan […]

Haluatko mukaan maksuttomaan OPH:n tukemaan koulutuskokonaisuuteen?

Olen ilokseni saanut Opetushallitukselta opetushenkilöstön täydennyskoulutuskokonaisuuden. Rakennetaan nuori vahvaksi – What you focus on will grow käynnistyy syyskuussa 2019 ja kestää vuoden 2020 loppuun. Haluatko opiskella positiivista psykologiaa ja pedagogiikkaa sekä erityispedagogiikkaa?  Pidätkö hyvinvointia tärkeänä asiana koulussa ja sen ulkopuolella? Haluatko osallistua voimavaraperustaiseen pidempään koulutuskokonaisuuteen?  Pidätkö keskusteluista ja vuorovaikutteisesta pienryhmätyöskentelystä kasvotusten ja verkossa? Kaipaatko oman […]

Ensi lukuvuodeksi teillekin teema: Rakennetaan nuori vahvaksi!

Tammikuussa 2019 on julkaistu kirja positiivisesta pedagogiikasta nuorille suunnattuna nimellä Positiivinen pedagogiikka ja nuorten hyvinvointi. Nuoren myönteisen kehityksen teoria Kirjamme pohjaa paljon tutkittuun nuoren myönteisen kehityksen teoriaan (Positive Youth Development Theory), jossa nuoruus kuvataan mahdollisuuksien elämänvaiheeksi. Teoriasta on käytetty myös nimeä viiden C:n teoria. Teoria kuuluu positiivisen psykologian alueelle ja sitä sovelletaan opetukseen ja ohjaukseen […]

Tutkimus: Toisen asteen tukea tarvitsevat nuoret putoavat työelämästä

Takana ovat antoisat tutkimuspäivät kasvatustieteiden kansallisessa konferenssissa. Yli 500 kasvatustieteiden tutkijaa kokoontui tänä vuonna Turussa. Esitin oman tutkimukseni kouluosion tuloksia ja tutkimusmetodiakin. Ohessa kuuntelin monia kiinnostavia tutkimuksia ja keskustelin tutkijakollegoiden kanssa. Yksi tutkimuksista linkittyy hyvin aiempien kirjoittamani tekstien kanssa. Esittelen tutkimusta seuraavassa. Tukea tarvitsevien nuorten seurantatutkimus Itä-Suomen yliopiston seurantatutkimukseen osallistui 597 peruskoulunsa päättävää opiskelijaa, joita […]

Hoitotyön opettajan näkökulma työhönsä

Viime viikolla julkaisemani potilasturvallisuutta koskevan tekstini jälkeen olen saanut monia yhteydenottoja eri oppilaitoksista erityisesti hoitotyön opettajilta, toisaalta myös alaa tarkemmin tuntemattomilta kansalaisilta. Olen saanut myös runsaasti yhteydenottoja yläkoulun opettajilta ja opoilta. Kaikissa viesteissä sanoma on ollut sama. Huoli. Monenlaista huolta Huoli ensinnäkin siitä, että yläkouluissa on oppilasjoukko, jotka ovat hyvin heikkoja ja heille annetaan ns. […]

Kuuleeko kukaan? Putoamassa olevan nuoren, Petterin tarina.

Sain yhteydenoton 17-vuotiaalta nuorelta. Hän oli kuullut tutkimuksestani ja halusi kertoa minulle oman tarinansa toteamalla alkajaisiksi ”aattelin et sä varmaan OIKEESTI tajuut mua”. Hänellä oli minulle myös kysymys. Todettakoon, että nuori antoi luvan tämän tekstin kirjoittamiseen ja julkaisemiseen, jopa toivoi että joku lukisi ja ymmärtäisi ”aikuisten oikeesti”. Petterin tausta Nuori, sanotaan häntä vaikka Petteriksi, on voinut […]