Lukion pedagogisten tukitoimien paketti

Tällä kertaa kirjoitan lukiolaisten tukitoimista. Aiemmin olen koonnut varhaiskasvatuksen, alakoulun, yläkoulun ja ammatillisen toisen asteen tukipaketit. Tarvitaanko lukiossa erityisopetusta? Usein tunnutaan ajattelevan, ettei lukioon hakeudu tukea tarvitsevia opiskelijoita, joten heille ei tarvitse suuremmin tarjota tukitoimiakaan. Tutkimusten mukaan lukiossa kuitenkin opiskelee nuoria, joilla on todettu peruskoulun aikana keskittymisen pulmia tai oppimisvaikeuksia ja niihin tulee edelleen lukioaikana […]

Jaanan lapset makoilevat lattialla, eikä niille opeteta mitään

Lahjakkuus puhuttaa. Toisaalta tuntuu, ettei lahjakkaista oppilaista saisi puhua vaan kaikkien pitäisi olla samassa “muotissa” peruskoulussa. Tänään siis aiheenani lahjakkaiden opetus ja ylöspäin eriyttäminen.  Tekstin on kirjoittanut KM, LTO, luokanopettaja  Jaana Perkinen Hyvinkäältä, joka kertoo miten hän saa jokaisen oppilaan potentiaalin käyttöön omassa opetuksessaan peruskoulussa. Ajelin kotiin Espooseen Hämeenlinnasta, missä opiskelin luokanopettajaksi v. 1993. Olin juuri lukenut […]

Opiskelijat oman onnensa nojassa työssäoppimisjaksolla ammatillisessa koulutuksessa?

Poikkeuksellisesti kerron tänään omasta nuorukaisestani. Innokkaasta opiskelijasta toisen asteen ammatillisessa koulutuksessa. Poikani on keskitason opiskelija, eikä tarvitse erityisiä tukitoimia opiskeluissaan. 16-vuotias poikani aloitti ammatilliset opintonsa viime syksynä. Hän halusi tietylle alalle ja pääsi sinne. Hän on viihtynyt alalla ja oppinut paljon. On ollut ilo seurata vanhempana miten poika käy koulua ehkä hieman hankalankin peruskoulun päättövuoden […]

Ammatillisen koulutuksen pedagogisten tukitoimien paketti

Aikaisemmin olen kirjoittanut perusopetuksen alakoulun ja yläkoulun tukipaketit. Olen saanut lukuisia pyyntöjä selvittää tilannetta myös nivelvaiheessa toiselle asteelle siirryttäessä – joten tässä tekstissä läpikäyn asiaa tukea tarvitsevien opiskelijoiden ammatillisen toisen asteen opiskeluiden näkökulmasta. Keskityn nimenomaan aivan tavalliseen ammattioppilaitokseen, mihin suuri osa opiskelijoista hakeutuu perusopetuksen jälkeen. Lainsäädännölliset erot ja velvoitteet Ensinnäkin on hyvä tiedostaa, että koulutusjärjestelmässämme […]

Tämä kirjoitus on sinulle sosiaalityöntekijä: Ammatissasi päätät toisten elämästä

Tämän upean nuoren naisen, Annin, kokemukset ansaitsevat tulla kuulluksi. Ilokseni olen saanut hänet tavata ja kuulla hänen tarinansa. Nyt tekin kuulette siitä palasen. Tasa-arvoinen kunnioittava kohtaaminen Minua pyydettiin kirjoittamaan siitä, millainen merkitys on tasa-arvoisella kohtaamisella. Halusin kirjoittaa siitä myös omasta tahdostani. Tämä kirjoitus on sinulle sosiaalityöntekijä: Ammatissasi päätät toisten elämästä. Kun saavut palaveriin, olet saattanut […]

Uusi videoni positiivisesta pedagogiikasta!

Kannusta minut vahvaksi! Videolla kerron positiivisesta pedagogiikasta ? Me kaikki haluamme positiivista palautetta ja onnistumisen kokemuksia. Me kaikki haluamme tietää hyvät puolemme. On tärkeätä tietää omat vahvuusalueensa. Positiivinen kasvatus ja pedagogiikka painottavat yksilön vahvuuksia ja hyvien puolten näkemistä lapsessa, nuoressa tai aikuisessa. Sen tavoitteena on ihmisen onnellisuuteen ja kukoistukseen vievää ja kannattelevaa hyvinvointia – riskien kartoittamisen ja ongelmakeskeisyyden […]

Yläkoulun pedagogisten tukitoimien paketti

Tämä teksti on jatkumo alakoulun pedagogisten tukitoimien paketista ja nyt on yläkoulun vuoro. Lakiperusta tukitoimiin Yläkoulussa on käytössä sama perusopetuslakiin perustuva oppimisen ja koulunkäynnin tuki kuin alakoulussa. Tuen tasot ovat portaittaisia: yleinen, tehostettu ja erityinen tuki. Niiden oppilaiden kohdalla, joilla on alakoulussa erityisen tuen päätös, se tulee tarkistaa ennen seitsemälle vuosiluokalle siirtymistä. HOJKS laaditaan samoin kuten […]

Alakoulun pedagogisten tukitoimien paketti

Tukea tarvitsevien oppilaiden huoltajat ovat pyytäneet minua kokoamaan faktaa tukitoimista koulussa. Olen myös jo vuosien ajan saanut paljon kysymyksiä huoltajilta tähän aihealueeseen liittyen. Tämä teksti toimii toivottavasti apuna lapsensa tukitoimia pohtiville huoltajille ja antaa ehkä myös vinkkejä joillekin opettajille. Olen kirjoittanut pedagogisen tukipaketin varhaiskasvatukseen ja esiopetukseen. En enää tässä toista enää niitä tukimuotoja, vaan tämä teksti […]

Mitä on olla ADHD-oireinen aikuinen ja vanhempi Suomessa?

Minulta on pyydetty ADHD-pulmia omaavien aikuisten näkökulmaa heidän elämäänsä siltä näkökannalta miten he kokevat heitä ymmärrettävän ja tuettavan suomalaisessa yhteiskunnassa. Seuraavassa tekstissä on kooste tutkimukseeni kuuluneiden ADHD-oireisten aikuisten näkökulmasta omasta elämästään lisättynä matkan varrella minulle tutkimuksen ulkopuolelta yhteyttä ottaneiden henkilön kokemuksilla. Väitöstilaisuuden lektiossani kuvasin yhden aikuisen kokemuksen, nyt siis huomattavasti moniäänisempi versio, olkaa hyvät. ”Minulla […]

ADHD on upea vahvuus!

Kirjailija ja tv-käsikirjoittaja Katri Manninen kertoi tänään näkemyksensä ja oman kokemuksensa ADHD:sta. Katrilla oli esiintulossaan monia hyviä näkökohtia, joitä myös minä olen useaan otteeseen tuonut esille ja ne ansaitsevat ehdottomasti vielä uudelleenmaininnan. Tässä vielä ne kiteytettynä omilla kommenteillani höystettynä. Olen aina sanonut, että ADHD on ehdottomasti yksilön vahvuus. Energiset, luovat ja tehokkaat ihmiset ovat mieletön lisä […]